keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Punajuurikakku


Alkukesän satoa odotellessani päätin kokeilla miltä maistuu punajuurikakku. Valmistin kakun ohjeen mukaan lukuunottamatta reseptissä mainittua sormisuolaa. Punajuuret kypsensin mikrossa, joten kakku valmistui yllättävän nopeasti, lähes käden käänteessä.  



Punajuurikakku

4 pientä punajuurta
1 banaani
2 dl sokeria
1 1/2 dl rypsiöljyä
5 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 tl sormisuolaa

Pese ja keitä tai kypsennä punajuuret mikrossa kuvun alla. Pistele punajuuriin pieniä reikiä jos kypsennät ne mikrossa. Kuori jäähtyneet punajuuret ja soseuta ne sauvasekoittimella. Soseuta myös banaani. Lisää seokseen sokeri ja öljy. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää jauhot huolellisesti sekoittaen punajuuriseokseen. Ripottele sormisuolakiteet sekaan hienontamatta ja sekoita hyvin. Suolakiteiden on tarkoitus jäädä sattumiksi makeaan kakkuun. Kaada taikina voideltuun vuokaan ja paista 200 asteessa noin 25 minuuttia. Lähde: Kausiruokaa herkuttelijoille ja ilmastonystäville, Kaskinen, Kuittinen, Sadeoja ja Talasniemi. 

torstai 16. toukokuuta 2013

Hunajaiset munakoisot

Kokeilin herkulliselta kuulostavaa hunajaisten munakoisojen reseptiä jo aiemmin mainitsemastani opuksesta Kausiruokaa herkuttelijoille ja ilmastonystäville. Ostin munakoison lisäksi kesäkurpitsan, jonka viipaloin ja leivitin samaan tapaan. Resepti oli kuitenkin oikeassa: munakoiso voitti kesäkurpitsan mennen tullen.

Leivittämisen ohessa yritin puuhata myös paria muuta ruokalajia, mikä johti muun muassa siihen, että keittiöstämme alkoi loppua vapaa pöytätila. Tilanne uhkasi eskaloitua hunajaan, joka ei suostunut levittäytymään kauniisti munakoiso- ja kesäkurpitsaviipaleiden päälle. Apuun rientänyt anoppini vinkkasi, että kiteistä hunaja voisi olla helpompi levittää, jos sitä ensin lämmittää vesihauteessa. Näin tein, ja se oli hyvä.


Hunajaiset munakoisot

1-2 munakoisoa 
(1 kesäkurpitsa)
2 kananmunaa
2 dl korppujauhoja
1 tl suolaa 
2 dl oliiviöljyä
1/2 dl juoksevaa hunajaa

Viipaloi munakoiso ja kesäkurpitsa. Ripottele viipaleiden pinnalle suolaa ja jätä itkettymään hetkeksi. Laita vatkatut munat yhdelle lautaselle ja suolalla maustettu korppujauho toiselle lautaselle. Pyyhi munakoisot ja kesäkurpitsat kuiviksi keittiöliinalla tai talouspaperilla. Kasta viipaleet ensin munaan ja sitten korppujauhoihin. Paista viipaleet pannulla runsaassa öljyssä. Valuta viipaleiden pinnalle juoksevaa hunajaa.

torstai 9. toukokuuta 2013

Tahnoilla kohti päästövähennyksiä?

Ruisleipä juustoviipaleella on yksi lempiasioitani. Juuston syömistä kuitenkin varjostaa suuri ilmastotaakka: lehmät päästelevät märehtiessään metaania, joka on voimakas kasvihuonekaasu. Mutta juusto on hyvää, joten mitä tehdä? 

Kausiruokaa herkuttelijoille ja ilmastonystäville -kirjan mukaan erilaiset tahnat ovat vastaus juuston ilmastohaasteeseen. Kirjasta löytyy muutama manteli- ja saksanpähkinäpohjainen ohje, mutta päätin kokeilla näiden sijaan maapähkinöitä. Maustin tahnan miedolla chilillä, korianterilla ja kuminalla. Lopputulos oli maukas ja mainio leivänpäällinen. 



Pähkinäinen chilitahna

3 dl kuorellisia maapähkinöitä
1 dl oliiviöljyä
1 mieto chili
1 punainen tai keltainen paprika
puolikkaan sitruunan mehu
1-2 valkosipulinkynttä
1/2 tl kuivattua korianteria
1/2 tl kuminaa
suolaa
hieman pippuria


Paloittele chili ja paprika. Lisää kaikki ainekset astiaan ja sekoita esimerkiksi sauvasekoittimella tasaiseksi tahnaksi. 


keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Lusikkapoliisi vapaalla

Taaperon kanssa ruokailu on useimmiten pitkällinen prosessi, jonka onnellisena lopputuloksena on usein alkutilannetta tyytyväisempi, kylläinen ja kultainen lapsi. Keittiö sen sijaan saattaa muistuttaa enemmän tai vähemmän sotatannerta. En useinkaan jaksa vahtia tyttäreni puuhia ruokailun venähtäessä pitkäksi, vaan ryhdyn tiskaamaan, enkä näin ollen huomaa hänen lusikoivan ruokaansa lattialle tms. mikä lienee tässä ongelman ydin.

Tuskastelin tätä jokapäiväistä työsarkaa koti-isäystävälleni, joka kehotti nauttimaan välipalat smoothieina. Lapsi voi huitaista makoisan smoothien mukistaan ja jatkaa tyytyväisenä leikkejään. Lusikoimisen voi säästää varsinaiselle ruoalle, jolloin vanhempikin saa luvan tsempata itsensä valppaaksi lusikkapoliisiksi.

Toinen lapsiystävällinen puoli smoothieissa on se, että niihin saa ujutettua ruoka-aineita, joita lapsi ei välttämättä muutoin söisi. Esimerkiksi hampunsiemenrouhe tulee syötyä tämän smoothien avulla aivan huomaamatta.






Välipalasmoothie

2 banaania 
2 omenaa
4 dl kauramaitoa
0,5 dl kaurahiutaleita
2 rkl hampunsiemenrouhetta
1 tl inkiväärijauhetta
1 rkl hunajaa